Voi jukran pujut tyypit kuulkaas. Olen niin päästä varpaisiin onnellista tyttöä nyt. Kuten jo eilen fiilistelinkin, nousi jenkkiläispoppoo The Used eilen Tavastian lavalle ensimmäiselle keikalle kahden päivän Helsingin vierailustaan. Kiertueen ideana on siis juhlistaa bändin kahta ensimmäistä levyä niin, että jokaisessa kaupungissa soitetaan kahtena iltana kokonainen levy läpi. Kirjoitinkin tästä ja omista lempibiiseistäni jo eilen täällä. Tästä tuleekin siis etenkin blogini aihesisällöltä melkoinen The Used -viikko. #sorrynotsorry

Palatakseni alkuun – The Used nousi siis eilen Tavastian lavalle ja olin suunnattoman onnellinen. Olisin keikan jälkeen itkenyt itseni uneen ellen olisi tiennyt, että pääsen tänään vielä näkemään bändin uudestaan. Tiedättekös (musiikkifanit ainakin tietävät) ne bändit ja artistit, jotka jättävät jonkinlaisen pysyvän jäljen sydämeen? Sellaiset suosikit, jotka ovat niin suuria ettei niistä oikein koskaan pääse yli? Eikä tarvitsekaan.

The Used on minulle yksi näistä bändeistä. Se on kuulunut suosikkeihini jo vuosikymmenen verran ja lukeutuu sellaisiin varmasti ikuisesti. Juuri nuo kaksi ensimmäistä levyä ovat myös ne jotka riipaisevat kaikkein syvimmältä. Voitte siis kuvitella innostukseni kun kuulin tämän spesiaalin kiertueen saapuvan Suomeen. Lisäksi monet näiden levyjen kappaleista ovat sellaisia, ettei bändi edes soita niitä juuri koskaan livenä. Illat ovat siis erityisiä monellakin tapaa.

Olen aiemmin nähnyt bändin kerran sen soittaessa Helsingin Circuksessa vuonna 2012. Haastattelin tuolloin myös bändin basistia Jeph Howardia, joka teki kanssani samalla pikkurillilupauksen siitä, että bändi palaa vielä takaisin Suomeen. Jo tuolloin olin tohkeissani, mutta eilen lavalle nousi vieläpä jotenkin erityisen hyväntuulinen orkesteri ja se nostatti fiilistäni entisestään. Tunnelma salissa oli ihanan lämminhenkinen ja tuttavallinen.

Tietyllä tapaa keikka tuntui myös aikakapselilta kymmenen vuoden taakse, sillä paikan päälle olivat saapuneet lähes kaikki ne ihmiset, jotka tunsin joskus kymmenen vuotta sitten ja ennen keikkaa Tavastialla kuultiin kappaleita joita kulutimme yhdessä puhki levysoittimistamme vuonna 2005.

Eilen juhlittiin siis bändin omaa nimeä kantavaa esikoisalbumia, joka soitettiin kokonaisuudessaan läpi. Pelkän bändin esikoisalbumin ja siihen liittyvän nostalgisoinnin piikkiin koko ilta ei kuitenkaan mennyt. Lavalla nähtiin lisäksi bändi, joka nauttii silminnähden toistensa seurasta, pitää yleisöstään hyvää huolta ja kuulostaa yhtä mielettömältä kuin silloin kun kuulin sitä ensimmäisen kerran. En malta odottaa tämän illan uusintaa ja kakkoslevy In Love and Death -albumin fiilistelyä!