Roope Salminen & Koirat | Madafakin Levy

Roope Salminen & Koirat julkaisi tänään esikoislevynsä Madafakin levy. Kovassa nosteessa olevan bändin jo ennakkoon kultarajan ylittänyttä debyyttiä on odotettu kuumeisesti jo pitkään sillä levyn ensimmäinen single julkaistiin jo 2014. Nyt kymmenen raidan täysipitkä on viimein täällä ja kovana bilebändinä aloittanut kahdeksanhenkinen poppoo pääsee vihdoin näyttämään mistä bändi on oikeasti tehty.
Mistä Roope Salminen & Koirat sitten on tehty? No, tämän levyn perusteella jatkoista, vieraista kaupungeista, somesta, tiukoista mekoista, merkittävistä katseista, tasottavista, pitkistä matkoista, itsetutkiskelusta, ystävyydestä, tähtikartoista, biisoneista, salaisista hotellihuoneista, mahanpohjatunteista, vanhoista säädöistä ja uskollisista faneista.
Älyttömän suuria yllätyksiä levy ei tarjoa, sillä levyn kymmenestä kappaleesta kuusi (Pilkun Jälkeen, Madafakin Darra, Reissumies, Tähdet Kohdallaan, Biisonit sekä Voodoo) on jo julkaistu aikaisemmin sinkkuna. Näistä suurimmaksi hitiksi on noussut Madafakin Darra, joka nousi listaykköseksi single-, lataus ja radiolistalla sekä toi bändille platinalevyn.
Siinä missä levyn alkupuolisko sekä vanhat tutut biisit tarjoilevat ehkä sitä bändiä, jonka Suomen kansa paremmin tuntee; nokkelaa, hyväntuulista, samaistuttavaa, ovat levyn kovimmat uudet biisit mielestäni levyn lopussa. Kierretään Ympyrää ja 5/5 tuovat esiin orkesterin, joka on paljon enemmän kuin vain hip hop coverbändi joka on saanut levytyssopimuksen. Erityisesti näillä kappaleilla kuullaan tunnistettava ja vakavasti otettava yhtye, joka osaa tarjoilla niin isoa, tunnelmallista soundia sekä monipuolista poppia kuin pelkkää korutonta fiilistelyäkin.
Kaiken kaikkiaan levy on kokonaisuutena vielä parempi kuin sen yksittäiset kappaleet. Kaikki biisit eivät ehkä yksinään tuo esiin mitään erityistä, mutta ovat selkeä ja luonnollinen osa yhtenäistä kokonaisuutta niin tällä levyllä kuin varmasti tulevilla keikoillakin.
No Comments