Kolmannen albuminsa Surrender loppuvuodesta julkaissut brittipop synaduo Hurts ollut mielestäni yksi kiinnostavimmista elektronisen musiikin tulokkaista viime vuosina. Bändin tumman tyyllitellyssä melodramaattisuudessa, roisissa esiintymisessä ja herkässä klassisuudessa on vaan aina ja ikuisesti jotain suunnattoman viehättävää.

Surrender on mielestäni upea albumi, muttei noussut henkilökohtaisella listallani aivan yhtä korkeaan arvoon kuin kaksi edeltäjäänsä. Se vaatii ehkä enemmän sulattelua, kappaleiden joukosta löytyvät kultakimpaleet eivät ole aivan yhtä selkeitä kuin aiemmilla levyillä. Se ei kuitenkaan ole muuttanut sitä, että olen yhä aina yhtä innoissani bändin saapumisesta Suomen maaperälle.

Konsertin alkaessa lavan eteen nostetaan läpikuultava harso, johon heijastetaan intron soidessa suuri SURRENDER -teksti, joka suorastaan kutsuu katsojan antautumaan musiikin vietäväksi. Katselen lavan sivusta kuinka Theo Hutchcraft ja Adam Anderson ottavat paikkansa verhon takana. Lavan perälle on koottu valoin ja harsoin koristeltu koroke, jonka päälle ovat nousseet bändi ja taustalaulajat. Kun harso putoaa ja valot syttyvät, on yleisö jo hurmiossa.

Noin puolessa välin keikkaa havahdun siihen miten suunnattoman kotoinen olo minulla on. Myönnettäköön, olen toki nähnyt bändin livenä useammin kuin yhden käden sormilla pystyn laskemaan, mutta kyse ei ollut edes siitä. Kyse tuntuu olevan Hurtsin suhteesta suomalaiseen yleisöönsä.

Tiedättehän, kun tapaat vaikka uusia potentiaalisia ystäviä ja vietätte illan yhdessä? Teillä on ehkä tosi hauskaa, mutta tunnelma on hieman jännittynyt tästä uudesta, kummallisesta seurasta ja pidättelet itseäsi ehkä hieman ettet olisi aivan niin härski ja suora kuin oikeasti todella olet. Myöhemmin tapaatte samalla porukalla uudestaan, uskallatte ehkä lähteä jo vaikkapa pidemmälle matkallekin, esimerkiksi risteilylle! Vietätte jälleen hauskan illan ja uskallat olla jälleen himpun verran enemmän oma itsesi. Ja ehkäpä kolmannella, viidennellä ja kymmenennellä kerralla et enää edes mieti olemistasi tai sanomisiasi vaan yksinkertaisesti nautit ihanasta seurasta.

Suomalaisen yleisön suhde Hurtsiin bändinä taitaa elää siinä kuuden vuoden ystävyyden tiimoilla, ilmestyihän bändin debyyttialbumikin jo vuonna 2010 ja Hurts on sittemmin vieraillut Suomessa tiuhaan tahtiin aina festareista konserttihalleihin. Olen onnellinen, että ehdin itse nähdä bändin jo suhteellisen pienessä The Circuksessa ennen kuin Hurts ehti paisua Hartwall Areenan kokoiseksi installaatioksi. Tuo intiimi, unohtumaton tunnelma oli aivan omiaan ja sai minut rakastumaan tähän vielä silloin tuoreeseen ystävääni kertaheitolla korviani myöten. Olen nauttinut matkastamme aina tähän päivään saakka.

Aivan yhtä suureen hurmioon ei bändi saanut areenaa kuin aiemmilla keikoilla olen todistanut. Se ei silti muuta sitä etteikö kaksikko ja heidän taustajoukkonsa olisi aivan loistavia esiintyjiä joilla on roimasti visuaalista silmää ja sitäkin enemmän taiteellista näkökulmaa. Tämä bändi ihastuttaa minua edelleen joka kerta siksi, että se osaa edelleen yllättää, pysymällä kuitenkin sinä samana tuttuna ystävänä. Toivon, että tämä ystävyys kestää pitkään.

Settilista

Surrender
Some Kind Of Heaven
Miracle
Why
Somebody To Die For
Weight Of The World
Blood, Tears And Gold
Evelyn
Illuminated
Affair
Rolling Stone
Lights
Sunday
Sandman
Wonderful Life
Better Than Love
Wings

——

Nothing Will Be Bigger Than Us
Stay