Cheek

Cheekin massiivinen, loppuunmyyty Alpha Omega -kiertue nähtiin tammi-helmikuun aikana yhteensä 14 kaupungissa, ja se käsitti kaiken kaikkiaan 15 jäähallikeikkaa. Konserteissa Cheek esiintyi suuren taustayhtyeensä ja näyttävien erikoistehosteiden tukemana ainoastaan tätä kiertuetta varten mittatilauksena suunnitellulla lavalla. Edes kaikkien hallien sähköt eivät ole riittäneet, joten artistiorganisaatio on tuonut osalle keikoista omat sähkögeneraattorit. Jäähallikiertue on ollut poikkeuksellinen myös mittakaavaltaan, sillä Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin toteutettu vastaavan kokoluokan areenakiertuetta.

Hartwall Areena oli kiertueen viimeinen konsertti ja myös sen oli Cheek onnistunut täyttämään lattiasta kattoon. Tunnelma yleisössä oli sydämellinen ja silminnähden innostunut ja yleisö jaksoi riemuita mukana koko parituntisen setin ajan. Myös lavalla nähdään lahjakas esiintyjä, mutta ennen kaikkea jotenkin yllättävän hellyyttävä  ja lämminhenkinen artisti, joka ottaa laajasti kontaktia yleisöönsä ympäri hallia ja nousee konsertin lopuksi jopa katonrajaan ketjujen varassa roikkuvan korokkeen voimin.

Konsertin aikana Cheek sai minut myös jatkuvasti miettimään sitä, että antaako, näyttääkö ja paljastaako hän itsestään vain jatkuvasti enemmän vai tahtooko hän vain näyttää paljastavansa. Tällä kertaa konsertin runkona toimi hyvinkin henkilökohtaiselta tuntuva viiteen osaan jaettu fiktiivinen Alpha Omega kiertue-elokuva, jonka rooleissa nähtiin Cheekin itsensä lisäksi mm. Samuli Edelman, Juha Veijonen, Anniina Puonti, Markku Toikka, Jasmin Voutilainen ja Sampo Sarkola.

En tiedä kuinka monen ihmisen pään tämä mies on saanut käännettyä, mutta voin ylpeästi sanoa olevani yksi niistä. Olen suunnattoman hurmioitunut Cheekin draivista ja visiosta ja toivon, että kaikista huhuista ja odotuksista huolimatta hän jatkaa uraansa ja hulluja tempauksiaan vielä pitkään!

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.