Antti Tuisku

Kun katson Ruisrockia ajassa taaksepäin näin jälkikäteen, teki vain muutama viikonlopun keikoista minuun todellisen, lähtemättömän vaikutuksen. Yksi Ruisrockin täysin miettimättä kovista keikoista oli ehdottomasti Antti Tuisku, joka nousi Ruisrockin lavalle ensimmäistä kertaa. Tuisku nähtiin Ruisrockin telttalavalla sunnuntaipäivänä ja artisti veti koko teltan ja sen lähialueen tukkoon innokkaita kuulijoita.
Kun olin 12-vuotias, suurin silloinen suosikkini Antti Tuisku oli mielestäni täysin aliarvostettu. Kun “kasvoin yli” tämän vaiheen mutta Tuisku puski edelleen hittejä radioihin, oli hän mielestäni yliarvostettu. Nyt kun olen 24-vuotias, on Antti Tuisku mielestäni erittäin vahvasti aliarvostettu ja olenkin innolla seurannut kuinka hän vihdoin alkaa saada osakseen ansaitsemaansa arvostusta.
Vaikka Antti Tuiskulla on takanaan jo pitkä ura, teki hän upean musiikillisen täysikäännöksen tänä vuonna herättäen yhä useamman mielenkiinnon. Muutos kannatti sillä uusimmalla levyllä kuullaan artisti jota on maassamme liki mahdotonta verrata kehenkään muuhun. Ruisrockin lavalla nähdään varma esiintyjä joka pistää viikonlopun parhaat bileet pystyyn sekunneissa.
Kappaleiden väleissä Antti kysyy onko keikkaa katsomassa uusia kasvoja ja valtaosa käsistä nousee ilmaan. “Missä helvetissä te olette olleet 11 vuotta?” hän kysyy. Kyseessä on Antin ensimmäinen keikka Ruisrockissa koskaan ja tätä on odotettu — sen huomaa siitä, että kaikki uteliaat kuuntelijat eivät edes mahdu teltan bileisiin vaan lähes puolet yleisöstä jää teltan ulkopuolelle. Mielenkiinnolla odotankin nähdäänkö Antti Tuisku ensi vuonna joillakin Ruisrockin päälavoista.
“Tämä seuraava kappale on teille, jotka olette salaa kuunnelleet kaapissa Antti Tuiskua. Voin kertoa, että on ihan ok kuunnella Suomen kuuminta poptähteä!” Antti huutaa niin lujaa että teltan ulkopuolellekin jääneet kuuntelijat varmasti kuulevat. Seuraava kappale on nimeltään Hiton Pelkuri.
Kun et pysty sanomaan, että oikeesti sä rakastat mua. Mut aina yksin baarissa, sä pyydät Antti Tuiskua.
Yleisö laulaa raivokkaasti mukana.
Odotin itse jännityksellä mitä keikan puolivälissä tapahtuu sillä kuvaajille oli vinkattu etukäteen, että jotakin erityistä on luvassa mistä edes itse artisti ei ole tietoinen. Kesken keikan setin kulku kääntyykin siis kohti uutta kurssia ja Antti hämmentyykin lavajuontajan astellessa yhtäkkiä lavalle. Sami Kurosen mustan lakanan alta paljastuu uunituore kultalevy, sillä toukokuussa julkaistu En Kommentoi -albumi on myynyt yli 10 000 kappaletta!
Antti häkeltyy hetkeksi, mutta kasvoilta paistaa silti välitön ilo. Sen myötä teltan energia nousee entisestään vaikken uskonut sen olevan enää edes mahdollista. Kaikilla on hyvä olla.
Antti Tuisku on tällä hetkellä epäilemättä Suomen kovin poptähti ja uskon sen vakaasti johtuvan siitä, että Antti Tuisku on myöskin hetken rohkein poptähti. Rohkeutta, riskinottokykyä ja itseironiaa – niillä pääsee jo pitkälle. Arvostan itse suunnattomasti artisteja jotka uskaltavat ottaa riskejä ja tehdä jotakin erilaista. Ruisrockin keikka oli oiva voimannäyttö ja pakko myöntää, että jäin itse janoamaan lisää. Itse asiassa menenkin tästä välittömästi selailemaan Antti Tuiskun keikkakalenteria, hei hei.
No Comments