Kiistatta suosikkiesiintymiseni viime viikonlopun Pori Jazzin perjantaipäivältä oli Paloma Faithin mielettömän raikas vierailu Kirjurinluodon päälavalla. Paloma Faithin esiintyminen oli visuaalisesti kaikilta osin loppuun mietitty kokonaisuus aina asuja, koreografioita ja lavasteita myöten. Lava oli verhottu läpikotaisin valkoisella, esiintyjät taas puettu tyylikkäästi mustiin. Jopa Paloma Faithin omat järjestysmiehet oli puettu tyylikkäästi frakkeihin ja solmukkeisiin.

Oli mieletöntä nähdä Paloma Faith näinkin suurissa ja suuruudenhulluissa puitteissa, sillä olen itse nähnyt artistin viimeksi Provinssirockissa viisi vuotta sitten. Jo silloin värikkääseen asuun sonnustautunut Paloma hurmasi minut olemuksellaan, mutta itse konsertti järjestettiin hyvinkin tavallisissa puitteissa telttalavalla pienen livebändin kanssa. Nyt myös taustabändi on kasvanut pieneksi orkestereksi sekä taustalaulajiksi, jotka kaikki osallistuvat myös koreografioihin illan aikana.

Erityisesti tuolta viiden vuoden takaiselta keikalta on jäänyt mieleeni tämä veto ja toki monta muutakin pientä hetkeä. Muistan kuitenkin jo silloin ihastuneeni Paloma Faithin upeaan persoonaan ja olenkin jäänyt seuraamaan Paloma Faithin uraa siitä lähtien. Sittemmin Paloma on julkaissut vielä kaksi pitkäsoittoa lisää, joista viimeisin A Perfect Contradiction -albumi ilmestyi viime vuonna.

Yleensä en lämpene turhan tarkkaan harkituille ominaisuuksille keikoilla, mutta tällä kertaa kaikki palat loksahtelivat vain yhteen vallan mainiosti. Kaikenlaiset valmiiksi mietityt koreografiset askeleet yhdessä taustalaulajien ja bändin kanssa olivat vain pieni osa showta ja jättivät kuitenkin liikkumisvaraa yllätyksille ja spontaaniudelle. Keikka ei tuntunut ennaltasuunnittelustaan huolimatta turhan kankealta ja kaavamaiselta. Jo Paloma Faithin valovoimainen persoona piti siitä huolen.

Paloma Faithissa minua on aina viehättänyt hänen ulkoinen klassisen retroon ladylike -tyylinsä yhdistettynä hänen ihanan omituiseen ja persoonaansa joka kuplii läpi hänen esiintymisestään sekä lavaspiikeistä. Ehkäpä suosikkitarinani, jonka olen koskaan kuullut Paloma Faithista on se kun hänet kutsuttiin ensimmäistä kertaa koe-esiintymään levy-yhtiön pomolle. Puolessa välissä esitystä Paloma pyysi isoa kihoa sammuttamaan puhelimensa ja kun tämä kieltäytyi, Paloma Faith käveli pois.

Paloma Faithin rosoisessa aseteessa on jotakin samaistuttavaa, se tekee Palomasta inhimillisemmän ja koko artistista jotenkin helposti lähestyttävämmän. Olen jo aiemminkin tässä kuussa ylistänyt rohkeutta, riskinottokykyä ja itseironiaa ja sitä kuinka niillä pääsee jo aika pitkälle. Nämä ominaisuudet löytyvät myös erittäin vahvasti Paloma Faithin repertuaarista ja kun ne yhdistetään artistin muutenkin upeaan olemukseen ja sielukkaaseen musiikkiin, on kasassa harvinaisen koukuttava paketti.

Kiistatta suosikkiesiintymiseni viime viikonlopun Pori Jazzin perjantaipäivältä oli Paloma Faithin mielettömän raikas vierailu Kirjurinluodon päälavalla. Paloma Faithin esiintyminen oli visuaalisesti kaikilta osin loppuun mietitty kokonaisuus aina asuja, koreografioita ja lavasteita myöten. Lava oli verhottu läpikotaisin valkoisella, esiintyjät taas puettu tyylikkäästi mustiin. Jopa Paloma Faithin omat järjestysmiehet oli puettu tyylikkäästi frakkeihin ja solmukkeisiin.

Oli mieletöntä nähdä Paloma Faith näinkin suurissa ja suuruudenhulluissa puitteissa, sillä olen itse nähnyt artistin viimeksi Provinssirockissa viisi vuotta sitten. Jo silloin värikkääseen asuun sonnustautunut Paloma hurmasi minut olemuksellaan, mutta itse konsertti järjestettiin hyvinkin tavallisissa puitteissa telttalavalla pienen livebändin kanssa. Nyt myös taustabändi on kasvanut pieneksi orkestereksi sekä taustalaulajiksi, jotka kaikki osallistuvat myös koreografioihin illan aikana.

Erityisesti tuolta viiden vuoden takaiselta keikalta on jäänyt mieleeni tämä veto ja toki monta muutakin pientä hetkeä. Muistan kuitenkin jo silloin ihastuneeni Paloma Faithin upeaan persoonaan ja olenkin jäänyt seuraamaan Paloma Faithin uraa siitä lähtien. Sittemmin Paloma on julkaissut vielä kaksi pitkäsoittoa lisää, joista viimeisin A Perfect Contradiction -albumi ilmestyi viime vuonna.

Yleensä en lämpene turhan tarkkaan harkituille ominaisuuksille keikoilla, mutta tällä kertaa kaikki palat loksahtelivat vain yhteen vallan mainiosti. Kaikenlaiset valmiiksi mietityt koreografiset askeleet yhdessä taustalaulajien ja bändin kanssa olivat vain pieni osa showta ja jättivät kuitenkin liikkumisvaraa yllätyksille ja spontaaniudelle. Keikka ei tuntunut ennaltasuunnittelustaan huolimatta turhan kankealta ja kaavamaiselta. Jo Paloma Faithin valovoimainen persoona piti siitä huolen.

Paloma Faithissa minua on aina viehättänyt hänen ulkoinen klassisen retroon ladylike -tyylinsä yhdistettynä hänen ihanan omituiseen ja persoonaansa joka kuplii läpi hänen esiintymisestään sekä lavaspiikeistä. Ehkäpä suosikkitarinani, jonka olen koskaan kuullut Paloma Faithista on se kun hänet kutsuttiin ensimmäistä kertaa koe-esiintymään levy-yhtiön pomolle. Puolessa välissä esitystä Paloma pyysi isoa kihoa sammuttamaan puhelimensa ja kun tämä kieltäytyi, Paloma Faith käveli pois.

Paloma Faithin rosoisessa aseteessa on jotakin samaistuttavaa, se tekee Palomasta inhimillisemmän ja koko artistista jotenkin helposti lähestyttävämmän. Olen jo aiemminkin tässä kuussa ylistänyt rohkeutta, riskinottokykyä ja itseironiaa ja sitä kuinka niillä pääsee jo aika pitkälle. Nämä ominaisuudet löytyvät myös erittäin vahvasti Paloma Faithin repertuaarista ja kun ne yhdistetään artistin muutenkin upeaan olemukseen ja sielukkaaseen musiikkiin, on kasassa harvinaisen koukuttava paketti.