Refused

Hyvää huomentapäivää ja terveisiä omasta sängystä! Provinssin riennoista on nyt selviydytty ja nyt on muutama päivä aikaa ladata akkuja ennen kuin nokka osoittaa kohti Ruissaloa. Palataan vielä kuitenkin hetkeksi ainakin kuvien muodossa takaisin Törnävälle.

Yksi bändeistä joita odotin ehkäpä jopa eniten koko Provinssin kattauksesta oli hardcore-punkin legenda sekä post-hardcoren pioneeri, ruotsalainen Refused. Jo 90-luvun alussa marginaalisuosiota nauttivana hardcore-yhtyeenä uransa startannut poppoo julkaisi ysärin loppupuoliskolla The Shape of Punk to Come -albumin, joka vaikutti hc-punkin ja post-hardcoren kehitykseen erittäin merkittävällä tavalla. Levy yhdisti ennakkoluulottomasti hardcorepunkin vimman, elektronisen taustahälyn, jatsista ammentavat väliosat sekä bändin nokkamies Dennis Lyxzénin raivokkaat vokaalit. Levyn äänimaailma oli niin uutta ja erilaista, että se on saanut osaksensa aivan uudenlaista arvostusta vielä vuosia ilmestymisensä jälkeenkin.

Refused pisti kuitenkin pillit pussiin kesken suuren läpimurtonsa vain hetki tuon ikonisen levyn ilmestymisen jälkeen. Muutama vuosi sitten tapahtui kuitenkin jotakin merkillistä kun Refused palasikin yllättäen festarilavoille ja with a BANG. Lyhytaikaisen paluun jälkeen Refusedin leirissä kuitenkin hiljeni taas, mutta nyt bändi on palannut taas lavoille — ainakin toistaiseksi.

Provinssissa Refused viihdytti meitä lauantain viimeisimpinä akteina Saarilavan tuntumassa ja pakko kyllä myöntää, että kyseessä oli kyllä ehdottomasti viikon kovimpia keikkoja! Olen nähnyt itse bändin kerran aikaisemmin muutama vuosi sitten Ruisrockissa ja jo sillon sain ihmetellä bändin järjetöntä menoa. Tällä kertaa enrgia oli kuitenkin jostakin aivan toisesta maailmasta.

PS. New Noise on mahdollisesti maailman paras biisi.

 

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.