Lähes vuosikymmenen kasassa olleen New Deadlinen kollit ovat kovia tekijöitä ottaen huomioon, että bändi julkaisi esikoislevynsä vasta runsas viikko sitten. Bändi on nähty lämmittelemässä niin Funeral For A Friendiä kuin The Usedia ja Taking Back Sundaytakin. Ei ole ihme, että kansainvälisesti jalansijaa ottanut bändi myös kiinnitettiin vihdoin saksalaiselle yhtiölle Redfield Digitalille, joka julkaisi hiljattain bändin esikoisplätyn Remember. Levyn syntyä ja sen sisältämää yhtätoista rallia istuivat kanssani avaamaan bändin rumpali Eemeli Rimpiläinen sekä solisti Jonas Aaltio.

Eemeli: Oltiin tehty levyn biisejä jo pidemmän aikaa, ne oli esituotantovaiheessa kun alettiin kontaktoimaan levy-yhtiöitä ja kyselemään olisiko jollain kiinnostusta julkaista levyä. Saksasta oli muutamakin kiinnostunut, mutta päädyttiin Redfieldiin koska se tuntui luontevalta valinnalta. Pitkien Skype-puheluiden jälkeen porukka siellä tuntui muutenkin olevan samalla aaltopituudella ja mukana tavallaan rakkaudesta lajiin kuten mekin. Ajatus siitä tuntui tosi hyvältä. Vastaavanlaisia digijulkaisufirmojahan on aika paljon ja niillä on yleensä tosi laajat rosterit, mutta Redfieldillä on vähän tiiviimmin bändejä eikä niiden joukkoon huku siksi yhtä helposti.

Jonas: Redfield Digital on myös vähän enemmän meidän näköinen kuin monet muut.

 

Millainen levyntekoprosessi oli?

J: Yllättävän mutkaton. Se vaati vain selkeän päätöksen siitä, että nyt me tehdään tää levy. Samanlaista päämäärätietoisuutta meillä ei ehkä aiemmin ole levynteon suhteen ollut.

E: Veikkaan myös, että Youthin jälkeen tuo päätös selkeytyi aika paljon koska se oli myös ensimmäinen vähän totisempi plätty joka me tehtiin. Sen jälkeen tuli varmempi luotto siihen, että me kyllä tiedetään mitä me tehdään.

J: Totta, kyllä se oli selkeä askel koko levyn tekemiseen koska toinen minialbumi olisi tuntunut hassulta Youthin jälkeen. 1,5 vuotta me pyöriteltiin ajatusta, mutta nyt kun katsoo taaksepäin niin aika helposti biisit päällisin puolin lopulta syntyi. Ei meillä ollut mitään viittäkymmentä biisiä loppuvaiheessa vaan tehtiin yleensä biisi alusta loppuun heti ja lopuksi niitä oli ehkä 15. Jos biisi alkoi kuulostaa lupaavalta me puskettiin ja pyöriteltiin eikä hylätty välittömästi.

E: Tosi paljon se vaihtelee myös koska musta siellä on myös monta sellasta biisiä jota on pyöritelty pidempään, mutta myös sellaisia jotka on syntyneet suoraan treeneissä.

 

Eikä niitä tarvinnut runtata pihalle?

E: No ei!

J: Me ei tällä kertaa myöskään haettu biiseille mitään erityistä yhteenkuuluvuutta vaan tehtiin vain biisejä mikä oli tosi hyvä koska se ehkä avasi sitä luomisprosessia niin ettei tällä kertaa ollut mitään tiettyä muottia johon oltaisiin yritetty biisejä asettaa.

 

Oletteko ennen tehneet biisejä kaavamaisemmin?

E: Ei hirveesti, mutta kiinnitettiin nyt ehkä vielä vähemmän huomiota siihen. Ehkä meilläkin on selkeytynyt hyvin paljon ajatus siitä, että on ihan sama minkälainen biisi me tehdään koska se hyvin todennäköisesti kuulostaa silti meiltä – me neljä se ollaan kuitenkin tehty ja soitettu.

 

Miten vertailisitte tätä levyä Youthiin?

J: Remember tuntuu enemmän omalta, rehdimmältä. Tää levy kuulostaa New Deadlinelta ja ollaan löydetty itsemme juuri tuon kautta ettei me olla tehty biisejä yrittäen saadane kuulostamaan jotenkin meiltä vaan ollaan tehty vaan biisejä ja luotettu siihen että kyllä ne kuulostaa.

E: Youth oli ehdottomasti hyvä ensi askel siihen. Kyllä meistä jo silloin tuntui siltä, että se on todella rehellinen ja rehti plätty, mutta kyllä tää on vielä yksi harppaus pidemmälle siihen suuntaan. Me ei muutenkaan hinkattu studiolla levyä turhan paljon joten levy on myös raaempi.

J: Raaempaa, mutta tietyllä tapaa myös dynaamisempaa! Jotkut biisit kuten Rodeo on vaan suoraa paahtoa alusta loppuun mutta toisissa on tiettyä polveilevuutta.

 

Eli tällä levyllä kuullaan puhtaampi ja selkeempi New Deadline?

E: Ehdottomasti, tuo tiivistää aika hyvin.

 

 

Track by track

 

Dust & Fire

J: Dust & Fire on rempseä rokkiralli, joka on mun mielestä hyvä, energinen startti levylle. Tätä on myös kiva soittaa livenä.

E: Siihen myös mun mielestä kiteytyy hyvin heti ensimmäisen 20 sekunnin aikana mistä koko levyssä on kyse. Tässä on myös tosi tykki riffi alussa, mutta säkeistöstä starttaa hyvin pelkistetty äänimaailma, mutta samalla aggressiiviset voksut.

 

Rodeo

E: Rodeo oli aikamoinen jokeri kyllä, me tehtiin sen runko muutamia viikkoja ennen buukattua studiota. Lyriikoita on tehty vielä samana päivänä kun voksuja on äänitetty ja kertsin melodia on vasta edellisenä iltana. Koko biisi tuli aika puskista, mutta siitä tuli ihan vahingossa hyvin nopeasti aika siisti.

J: Meille ei ole kauhean perinteistä, että tehdään näin rehellinen biisi ilman, että lähetään kikkailemaan turhaan. Tätäkin on tosi kiva soittaa livenä.

E: Tästä tuli meidän ensimmäinen sinkku ja meille tuli meille täytenä yllätyksenä, että se otettiin niin hyvin vastaan. Aluksi meidän ideana oli, että Rodeo olisi pelkkä maistiainen levyltä eikä sen ollut tarkoitus ilmestyä sinkkuna. Se vain lähti elämään omaa elämäänsä.

J: Mäkin olin tosi vahvasti sitä mieltä, että ei Rodeosta mitään sinkkua tehdä vaan myöhemmin pistetään Monte Rosa pihalle ja siitä se lähtee. Toisin kävi.

 

Abraham

J: Abraham on suurimmaksi osaksi Laurin (basso) työtä ja se tehtiin valmiiksi myös ihan levyntekoprosessin loppuvaiheessa. Tässä on lyriikkapuolella tarina mitä en hirveän usein tee ilman omakohtaista kokemusta asiasta. Oli silti kiva kirjoittaa omasta päästään jotain fiktiivistä ja yrittää samaistua toisen henkilön saappaisiin.

E: Musta tässä on myös tosi kiva meille ehkä vähän uudenlainen kaasuvaltiobensapunk-meininki. Vähän sellasta Gaslight Anthem -tyylistä bensaasema punkkia ja sopivasti vähän red neckiä!

J: C-osaan tuli myös jotenkin luontevasti “Show me Detroit” ja siitä tuli samalla melkein huomaamatta tematiikka koko biisiin.

 

Monte Rosa

J: Monte Rosa on mulle itselleni todella henkilökohtainen biisi, etenkin lyriikoilta. Kertosäe on aika vanha ja oon pyöritellyt sitä tosi kauan, mutta sitäkin vielä tietysti paahdettiin treeneissä. Lyriikoiltaan Monte Rosa on tietynlainen lähtemistarina; tarina itsestä ja siitä, että palataan lopulta takaisin oikeiden asioiden äärelle sekä siitä, että välillä tuntee olevansa yksin.

E: Monte Rosahan on Sveitsissä sijaitseva alppimaja, joka on yksi maailman yksinäisimmistä paikoista.

J: Toisaalta tää voisi myös kertoa myös Helsingin Punavuoresta.

E: Hauska tarina on myös se kun demotettiin tätä treeniksellä. Pohjat oli valmiina ja Jonas tuli treenikselle, pistettiin se laulamaan Monte Rosan ensimmäinen lauluotto ja päästiin poikkeuksellisesti heti ensimmäisellä otolla loppuun asti. Jonas tuli meidän puolelle kysymään, että miten meni ja minä sekä Matu oltiin molemmat kyynel silmässä aidosti ihan paskana. Biisin viesti meni jo sillon perille.

 

Into the deep end

E: Myös tämä on kanssa vanhempi biisi, jota ollaan pyöritelty tosi pitkään. En tiedä enää onko koko biisin muoto muuttunut vai vain tietyt melodiat. Tykkään tästä biisistä ihan älyttömästi koska tässä on todella raikas poppipunkkifiilis säkeistön riffissä ja kertsi on tietyllä tapaa täydellinen festarikesäillan pomppubiisi. Siinä on just sopiva tempo, että pystyy pogoomaan.

J: Tästä tulee myös todella vahvasti mieleen Funeral For A Friend niin ihan biisinä kuin myös lyriikoidensa puolesta.

E: Tässä on myös kitarasoolo, mikä on hyvin poikkeuksellista meille.

 

Undecide

J: Tämäkin biisi oli aika jokeri. Tehtiin se Sysmässä kun oltiin kuvaamassa akkarivideoita Eemelin mökillä. Me soiteltiin Matun kanssa päissämme illalla akustisesti, siinä samalla tallentui tämän kertsin melodia johonkin ja sitä ruvettiin hiomaan myöhemmin. Undecide on lähtenyt myös muovautumaan hyvin erilaisesta biisistä, tää oli nimittäin alunperin todella mahtipontinen jenkki-30 seconds to mars -henkinen, mutta kutistui lopulta tällaiseksi hyvinkin minimalistiseksi. Olisi kiva päästä vetämään tätä joskus livenä koska en yhtään tiedä miten se toimii.

E: Tää tarvitsisi ehkä jonkun vähän isomman keikkapaikan, eikä välttämättä toimi jossain Lepakkomiehessä… Mä tykkään tästä itse tosi paljon, tässä on musta hieno dynamiikka… ja melodica! Siltä ei olla säästytty meidän aiemmillakaan julkaisuilla joten se piti ehdottomasti saada tällekin levylle!

 

Die alone

J: Tässä oli aluksi meille uusi rumpukomppi, joka me pistettiin Eemeli treenaamaan.

E: Kun mä pääsin sen verenmaun yli niin tykästyin tähän kyllä tosi paljon. Tässä on ehkä meille tyypillisin – jos nyt on olemassa meille tyypillistä – kertsi, johon on yhdistetty todella isoa ja melodista todella räimeeseen mitä se säkeistö on.

J: Mikä on myös jotain epätyypillistä mitä ei olla koskaan tehty on se, että tämän kertosäkeessä on kaksi melodiaa. Se on ihan uusi juttu meille ja oon itse tahtonut testata sitä aina. Se oli mageeta päästä nyt tekemään.

E: Tässä on myös ihan kiva… tai siis, no, “kiva” teksti. Koskettava ajatus…

J: Joo, Die Alone kertoo vanhasta miehestä, joka katsoo elämäänsä ikään kuin taaksepäin ja toteaa, että olipa aika siistiä, että tuli tehtyä ne oikeet asiat elämässä!

 

Fear

E: Olisko tämä jopa levyn vanhin! Tätä on soitettu livenäkin jopa ennen kun ollaan edes menty studioon. Toki tämä on muuttunut ja käynyt monta muotoa läpi myös matkan varrella. Ehkä siksi tästä on jotenkin todella vaikea keksiä mitään erityistä sanottavaa – ei mitenkään negatiivisessa mielessä, mutta tätä pitää tavallaan ehkä vähän itsestäänselvyytenä vaikka onkin komea biisi.

 

Last to let go

J: Last to let go on aika hempee – tämä toimi pitkään Alkaline-työnimellä Alkaline Trion mukaan nimettynä.

E: Myös tämän biisin kertosäe on aika vanha. Sitäkään ei oikein saatu tehtyä ikinä vaikka sitä on kokeiltu paljon ja monesti, mutta se vaati vain oikean ajankohdan ennen kun sen kertsin sai lopulta toimimaan. Tässä oli joku jännittävä juttu… se oli jotenkin erijakonen ja siksi vähän outo ja meidän piti vaan suoristaa se jotenkin fiksusti. Deep Insightin Jukka Nikunen muuten vierailee tässä!

J: Joo, ja se oli tosi iso asia meille.

 

Mistä ajatus siihen lähti?

E: Me ollaan keikkailtu Deep Insightin kanssa aikanaan paljon ja viime kerralla kun oltiin Latviassa 2013 keväällä ja Jukka oli sattumalta meidän keikalla siellä, me juteltiin pitkät pätkät ja siitä se idea ehkä tavallaan sai alkunsa vaikkei sillon vielä siellä asiasta puhuttukaan. Jossain vaiheessa mietittiin sitä, että olisko jotain tyyppiä joka vois tulla levylle vierailemaan ja Jukka nousi taas esiin.

J: Se oli hauska ajatus etenkin kun Jukka on meille kaikille ollut iso inspiraation lähde musiikissa.

E: Huvittavaa on myös se, että kun tätä biisiä kuuntelee, niin joissain kohdissa jos ei keskity on hyvin vaikea huomata missä kohtaa Jonaksen ja Jukan äänet vaihtuu. Äänet on yllättävän saman kuuloset tässä biisissä!

 

Obsidian

Jonas: Snickers!

E: Obsidian kulki Snickers-työnimellä koska me ajateltiin, että tää päätyy varmaan johonkin lätkäkoosteeseen sellaseen johonkin taklausmontaasiin. Tää on myös melko epätyypillinen meille, aika turpaan vetämistä koko biisi mitä ei ehkä ennen olla näin suoraviivaisesti tehty. En ehkä voi samaistua tekstiin, mutta jotenkin löydän sen tarkotuksen sieltä taustalta tosi hyvin ja osaan yhdistää sen joihinkin ihmisiin ja se teksti aukeaa mulle siten jotenkin hirmu hyvin.

 

Hurricane

J: Myös tämä on mulle älyttömän henkilökohtainen biisi. Vanha kunnon emo – mä tykkään tästä ja tässä on kiva melodia!

E: Varmaan mun ja Matun (kitara) aluille pistämä biisi alunperin kun ollaan joskus treeniksellä fiilistelty Biffy Clyroa täysillä. Tosi magee biisi, tykkään ihan älyttömästi myös tietyistä kohdista, jotka muistuttaa mua jotenkin ihan älyttömästi jostain 2000-luvun alun HIM:in biisistä. Tästä tulee tosi nostalginen ja hyvä biisi.

J: Ja Helsinki mainitaan lyriikoissa!

 

Kerrankin Helsinki! Teillä mainitaan aina hirveästi paikkoja eikä ne oo koskaan Suomessa!

E: Totta! On Amsterdamia ja Detroitia… nyt oli Helsingin aika.

 

 

Tulevat keikat

7.3. Dog’s Home, Tampere

12.3. Lepakkomies, Helsinki

10.4. Oranssi, Helsinki

7.5. Artilerijas Pagrabi, Daugavpils (LV)

8.5. Nabaklab, Riga (LV)

9.5. Fonoklubs, Wenden (LV)