Loppuvuodesta ensimmäisen soololevynsä julkaissut Gerard Way saapui vuosien jälkeen takaisin Suomen maaperälle – tällä kertaa ilman turvallista ex-orkesteriansa.

Brittirockista silminnähden (tai korvin kuullen…?) innostuneen Wayn debyytti on synnyttänyt maailmalla kiitettävästi kuhinaa ja levyn koukuttavissa sävelissä tuntuu olevan sen verran potkua, että ne vaikuttavat seka tarpeeksi siisteiltä ja viihdyttaviltä tässä hetkessä aikaa, että tarpeeksi näyttäviltä jotta hän pysyisi relevanttina kartalla myös tulevaisuudessa.

My Chemical Romancen laulajana tutuksi tullut Gerard Way teki Suomen soolodebyyttinsä Helsingin Circuksessa torstaina, jonoa löytyi keikkapaikan ovilta ajoittain ihan Kampin kauppakeskukseen saakka, mutta loppuunmyyty ilta ei suinkaan ollut. Paikalle saapunut porukka oli kuitenkin selkeästi siitä intohimoisimmasta päästä ja tällä keikalla laatu korvasi ehdottomasti määrän.

Uskoinko minä koskaan, että voisin nähdä suurimman idolini Circuksen kokoisella keikkapaikalla? En totta tosiaan, ja huomasinkin sydäntäni kutkuttelevan ihan kiitettävissä määrin ponottaessaeni photo pitissa ennen keikkaa kamera kaulassani. Fakta on, että Way on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan erittäin merkittavä inspiraatio elämässäni. Tuskin olisin koskaan löytänyt yhtä monia taiteellisia puolia itsestäni kuin olen löytänyt ellen olisi saanut kaikkea saamaani inspiraatiota tälta mieheltä. Väittaisin, etten olisi se ihminen joka olen tai ilmaisisi itseäni taiteen kautta näin vahvasti ilman kaikkea sita potkua, jota olen saanut herra Wayn ajatusmaailmasta.

Myos edessäni lavalla seisoo nyt hyvinkin erilainen mies kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Nykyisemmin raitistunut sekä rutkasti vanhempi Way on nyt perheellinen mies ja vaihtanut alternatiivisen emopaahtonsa hyväntuuliseen selkeasti brittirock-vaikutteiseen poppiin. Kaiken kaikkiaan väittaisin, että mies joka seisoo lavalla tänä päivänä on suunnattoman paljon onnellisempi kuin ennen.

Way innostuu myos kehumaan yleisöä lavalta ja keikan jälkeen julkaistut twiitit laulavat samaa tarinaa. Yleisö ja bändi selkeasti ruokkivat toisiaan ja yllyttävät toisiaan jatkuvasti parempaan, parempaan, parempaan. En ole kuullut samanlaista huutoa keikalla ehkäpä koskaan.

Ei kun hetkinen, olempas – Helsingin Jäähallissa 2007.

Yritän parhaani olla vertaamatta sooloksi ryhtyneitä artisteja heidän edellisiin bändeihinsä, mutta joskus se tuntuu olevan liian suuri elefantti huoneessa. Niin myös nyt – My Chemical Romance on ollut mielettoman suuri osa nuoruuttani, seka myös valitettavan leimaava osa Wayn identiteettiä. Suurin osa Wayn tämänhetkisesta fanikannastakin lienee hajonneen orkesterin peruja, mutta mitäpä me pienista. Wayn kädenjälki on niin vahva kaikessa mihin hän koskee joten lienee luonnollista jos tuo kaikki stimuloi samojen ihmien makunystyröitä samaan tapaan.

Way tuntuu toteuttavan itseään lavalla siten kun olisi toivonut jo pidempäänkin, intohimo hepun uudenlaista omaa musiikkia kohtaan välittyy helposti ja siihen samaan intoon on helppo tarrautua katsojanakin. Muu orkesteri (The Hormones) kantaa toki oman roolinsa, mutta jää helposti laulajan jalkoihin, tosin Wayn nimissä tämä akti kulkeekin. Siinä missä monihenkisen bändin kanssa yleisön huomio keskittyy aina viiteen eri ihmiseen, on tällä kertaa kaikki huomio vain Wayssä. Hän kuitenkin vastaa odotuksiin hyvin ja pysyy tarpeeksi mielenkiintoisena yksinkin jotta keikkaa jaksaa mielellään seurata loppuun saakka.

Lempibändin hajoaminen tuntuu usein ikävältä ja siltä se tuntui aikoinaan myos minusta. Kaunista siinä on kuitenkin se, etta hajonneen bändin tuhkista lahtee eri suuntiin useita lahjakkaita ihmisia joten tilalle voikin saada useita uusia suosikkeja. Niin nytkin.

Jos jokin on kuitenkin pysynyt samana kuin ennenkin, on se Wayn tapa yrittää tehda musiikkinsa ohella myos muuta hyvää. Lavalla hän ottaa useaan otteeseen puheeksi esimerkiksi mielenterveyssairaudet sekä niihin liittyvat stigmat, sekä puhuu esimerkiksi transgenderien oikeuksien puolesta. Palo muuttaa maailmaa ja auttaa ihmisiä on edelleen takataskussa.

Wayn paluu Suomeen oli fanien keskuudessa odotettu tapahtuma, ja se tuli myös tänä iltana esiin korvia kipristavin huudoin seka kiitoslappusin täyttyvästä lavasta. Illan perusteella Way palannee Suomeen uudemmankin kerran, toivottavasti uusi soololevy taskussaan.