Soma & samalla kapinallinen Sanni

Suomen artistikentällä on toki nähty vuosien aikana monia taitavia lyrikoitsijoita, moderneja tulokkaita sekä suloisia naapurintyttöjä, mutta Sanni on ehdottomasti ensimmäinen artisti vuosiin, joka yhdistää nämä kaikki näin nerokkaasti yhteen somaan pakettiin.
Kutakuinkin tasan vuosi sitten syksyllä ilmestynyt Sannin debyytti-albumi Sotke Mut on pyörinyt julkaisupäivästään saakka soittimessani niinkin tiheään tahtiin, että en yllättyisi vaikka se lähipäivinä kirjaimellisesti kuluisi puhki. Levy on tarjoillut musiikkinälkääni pitkästä aikaa jotakin poikkeuksellisen uutta ja raikasta, enkä ole selkeästi ollut ainoa joka tuumi näin sillä tänä keväänä levy myi kultaa.
Huolimatta palavasta rakkaudestani, en ole aiemmin päässyt näkemään Sannia livenä. Viime lauantaina kipitin siis harvinaisen tyytyväisenä kohti Virgin Oilia korjaamaan tätä seikkaa ja oloni oli jännittynyt. Tiedättekö sen tunteen kun on näkemässä lempiartistinsa lavalla ensimmäistä kertaa ja innokkaaseen jännitykseen sekottuu hiuksenhieno pelko siitä, että keikka ei vastaakaan sitä mitä toivoisi. Mitä jos se onkin ihan erilaista kuin mitä olen kuvitellut? Mitä jos en pidä siitä? Mitä jos kaikki biisit kuulostaakin ihan… väärältä?
Illan jälkeen sain kuitenkin huokaista helpotuksesta. Kaikki kuulosti ja näytti täysin oikealta ja Sanni oli yhtä raikas ja upea livenä kuin levylläkin. Ahtaalle pakattu Virgin Oil kuhisi yleisöä, joka suhtautui musiikkiin vähintään yhtä intohimoisesti kuin artisti itsekin ja lauloi jokaisen kappaleen sydänjuuriaan myöten.
Illan aikana lavalla nähtiin vierailevina tähtinä niin Felix Zenger kuin Kasmirkin, joka lauloi yhtyi Sannin kanssa duettoon levyltäkin löytyvän helmen Kiinni -kappaleen nimissä. Lisäksi Kasmirilta kuultiin myös viime kesän kuumin kesähitti Vadelmavene ja jälleen – Virgin Oil yhtyi.
Sanni sopii tietyllä tapaa omituisen täydellisesti kelvollisen naispopparin somaan muottiin, mutta läheisempi tarkastelu osoittaa, että mimmissä on niin paljon enemmänkin erilaisia tasoja. Sannin lavapreesenssissä on jotakin persoonallista; kunnianhimoista intohimoa ja jopa jotakin inspiroivan kapinallista.
Ainoa huono puoli Sannissa on se, että häneltä on ilmestynyt vain yksi levy. Sitä voin toki kuluttaa soittimessani puhki uudestaan ja uudestaan, mutta janoan lisää. Kiireisen keikkarupeaman jälkeen Sanni vetäytynee studioon raapustamaan debyytilleen arvoistansa seuraajaa. Jään odottamaan toiveikkaana.
No Comments